|
|
| |
Esittely Vielä muutama vuosi sitten langattomat lähiverkot (WLAN, Wireless Local Area Network) olivat käytössä vain erikoissovelluksissa, kuten tehtaissa. Syynä tähän oli, että teknologia oli kallista. Uusien stan- dardien ja teknologian yleistymisen johdosta langattomat lähiverkot ovat yleistyneet. Suuret tuotantovolyymit ovat laskeneet oleellisesti laitteiden ja liityntäkorttien hintoja. Nykyisin käyttökohteina ovat muun muassa toimistot. Eräät operaattorit tarjoavat langatonta internet-liittymää myös kulut- tajille. Toimistoissa langattomia lähiverkkoja käytetään pääasiassa kiinteää lähiverkkoa täydentävänä tekniikkana esimerkiksi neuvottelu -ja aulatiloissa. Teknologia Langattomassa lähiverkossa päätelaitteeseen (tyypillisesti kannettava tietokone tai PDA) asennetaan langaton lähiverkkokortti. Tämän kortin avulla tiedonsiirto tapahtuu radioteitse WLAN-tukiasemaan (access point). WLAN –tukiasemassa on radiokortin lisäksi kiinteä lähiverkko- liityntä, jonka kautta kannettava päätelaite liikennöi julkiseen verkkoon. WLAN-teknologia perustuu IEEE 802.11 standardiin. Toimintaetäisyys on muutamia kymmeniä metrejä ilman ulkoista antennia. Ulkoisen antennin avulla ulkotiloissa päästään muutamien satojen metrien toimintaetäisyyteen, suunnattavilla erikoisantenneilla jopa muutamiin kilometreihin. Toimintaetäisyyteen vaikuttavat rakennusten materiaalit, esimerkiksi betoni ja teräs vaimentavat radioaaltoja, jolloin toiminta- etäisyys pienenee. Langattomuuden ohella langattomissa lähiverkoissa oleellinen asia on mobiliteetti eli miten saadaan taattua katkoton yhteys, kun käyttäjä liikkuu päätelaitteineen tukiasemasta toiseen. Tähän on olemassa valmistajakohtaisia ratkaisuja , mutta myös valmistajista riippumaton määrittely eli Mobile IP. Tätä teknologiaa ei ole vielä kovin yleisesti saatavissa, lähinnä vasta pilottiverkossa. WLAN -sanastoa 802.11a Luvanvaraisella 5 gigahertzin taajuusalueella toimiva verkkotekniikka, jonka nimellisnopeus on 54 megabittiä sekunnissa. 802.11b Nykyisin suosituin wlan-tekniikka, jonka nimellinen nopeus on 11 megabittiä sekunnissa. Toimii vapaalla 2,4 gigahertzin taajuudella. 802.11b+ Siruvalmistaja Texas Instrumentsin kehittämä b-tekniikan laajennus, joka teoriassa kaksinkertaistaa nimellisen siirtonopeuden. 802.11e Kehitteillä oleva tekniikka, joka parantaa a-, b- ja g-tyypin verkkojen toimintaa. 802.11g G-verkko toimii 2,4 gigahertzin taajuudella ja on yhteensopiva nykyisten b-laitteiden kanssa. Verkon nopeus on 54 megabittiä sekunnissa ja kantama lähes sama kuin b-verkoissa. 802.11h A-standardista edelleen kehitettävä tekniikka, jossa Euroopan viranomaisten vaatimukset. 802.11i Vielä kehitteillä oleva monipuolinen tietoturvastandardi. Tkip Temporal key integrity protocol on wpa-standardin käyttämä salaustekniikka, jossa on korjattu webistä löytyneet turva-aukot. Web Wired equivalent privacy on wlan-verkkojen alkuperäinen suojaustekniikka, joka suojaa langattoman liikenteen 64- tai 128-bittisellä rc4-salausalgoritmilla. Wpa Wi-Fi Protected Access on välivaiheen tietoturvatekniikka, joka kehitettiin web-salauksen ongelmien paljastuttua. Wpa sisältää tulevan 802.11i –tietoturvastandardin ominaisuuksia, ja se on yhteensopiva niin nykyisten kuin tulevienkin laitteiden kanssa. Käyttää tkip-salausta. |
|
||||
© 2003 Wireless Mobile Vaasa. Päivitetty 15.11.2003 best viewed: opera 7.0+, netscape 7.0+, mozilla 1.5+. explorer not recommended |
||||||